Musta tuntuu

Blogi

Posts in Koti
Mukaan tarttunut tapetti
 
eijffinger.jpg

Remontti on kirinyt kuin varkain sellaiseen pisteeseen, että meidän pitää tehdä päätöksiä ja pikaisesti. Se sopii minulle: pakko on motivaattoreista paras. Päätöksenteko ei ole minulle muutenkaan vaikeaa, olipa kyse asuntokaupoista, irtisanoutumisesta vailla hajuakaan tulevasta… Kun on kokenut kaikenlaista, katsonut elämän sattumanvaraisuutta silmästä silmään, sitä kehittelee, ehkä keksiikin, kaikenlaisia selviytymiskeinoja. Minä uskon, että kaikki järjestyy, että elämä kantaa, vaikka se voi vuosia hakata, viedä voimat, rahat ja suuret rakkaudet. Siksi esimerkiksi maalin valinta ei suista minua viikoiksi raiteltani. Jos tulee valkattua väärin, maalaan uusiksi. Ja jos tuleva keittiömme – mikä se nyt ikinä onkaan – ei vastaa tarpeitamme, niin so be it. Rahat tuskin riittävät sen entraamiseen vielä 15 vuoteen, mutta silmällä on tapana tottua – ja kaupasta saa aina viherkasveja, pellavapyyhkeitä ja mattoja. Kaikki asioita, jotka helpottavat vähän heikompienkin päätösten kanssa elämistä.

Kävin tänään rautakaupassa kahteen otteeseen. Ensimmäisellä katselin laattoja alakerran vessaan ja yläkerran kylpyhuoneeseen, varmistelin muutamia maalisävyjä, katselin parketteja, vessanpönttöjä, suihkuja, allaskaappeja, pesualtaita… Ja tapetteja, huomaan. Törmäsin kymmenen metrin kävelyn jäljiltä Eijffingerin alennuskoriin, josta kurkisti kaksi rullaa Masterpiece-tapettia tyttöjen huoneisiin. (Mitäpä siitä, että tilasin kummallekin vasta viime yönä Kalklitirin kalkkimaaleja. Pannaan ne sitten vaikka keittiöön…) En kuitenkaan ostanut rullia heti vaan palasin kotiin, istutin tytöt autoon ja ajoin takaisin K-rautaan kuulemaan lasteni tuomion. Tapetit kelpasivat, joten liisteröidään niillä ainakin jokunen seinä.

Vaikka se olenkin minä, joka luo jonkinlaiset suuntaviivat remonttimme suhteen, haluan, että perheeni osallistuu päätöksentekoon. Ja uskokaa pois, se voi olla vaikeaa, jos vastapelureina ovat 5- ja 11-vuotiaat tytöt, etenkin se viisivuotias, joka rakastaa pinkkiä, glitteriä, meikkejä ja muovikrääsää. Mutta muistan, miltä minusta tuntui, jos sain itse vaikuttaa jollakin tavalla huoneeni sisustukseen tai vaatekaappini sisältöön. Taisin olla kolmannella luokalla, kun äitini osti minulle sinisen ja veljelleni punaisen collegepaidan. Se oli suuri juttu: se, että äiti kunnioitti makuani ja viis veisasi turhasta kategorisoinnista.

Lapsiimme verraten mieheni on helppo tapaus. Riittää, kunhan olohuoneeseen tulee kylliksi pistorasioita, hyvä televisio ja Technicsin klassikkolevysoitin. Vaikka se jälkimmäinen taisi kyllä olla minun toiveeni. En malta odottaa, että saan astella jokin sunnuntaiaamu uuden kotimme alakertaan, laittaa kahvit tulille ja valkata, kuuntelisinko Beirutia, The War On Drugsia, Dinosaur Jr:ää, Nina Simonea vai Nasia, Jay-Z:tä vaiko Kanyeta uudella levarillamme.

P.S. IG-storieseista (@jonnahoo) löytyy enemmän kuvia.

 
Purkuhommia
 
kitchen.jpg

Koska kaikki tulevan kotimme pinnat ovat kutakuinkin 1970-luvulta, aloitimme remontin purkuhommilla. Keittiö oli vielä viikonvaihteessa viittä vaille veks (tänään jo tyystin), alakerran parketit ovat poissa, yläkerran kylpyhuoneen laatat yhtä lailla. Hyvästit on heitetty myös porraskäytävän puolipaneleille, verholaudoille, yhdelle seinälle… Töitä kyllä piisaa. Esimerkiksi kylpyhuone oli – sanotaanko nyt, että – mielenkiintoisesti kyhätty.

Luulen, että pääsemme jo tällä viikolla levyttämään kattoja ja seiniä, ehkäpä maalaamaankin jotakin. Olen pyöritellyt päässäni keittiötä ja keskustellut vaihtoehdoista Kvikin ja A.S.Helsingön kanssa. Ensimmäiseltä sain jo tarjouksen, jälkimmäiseltä odottelen vielä värimalleja. Jos päädymme Kvikiin, keittiöstämme tulee musta, mutta mikäli valkkaamme A.S.Helsingön, väri on jotakin muuta, ehkäpä Walnut… Olen tallentanut muutamia referenssikuvia Pinterestiin, ja jos niistä nyt jokin käy selville, niin se, että keittiöstäni ei taida tulla vaaleaa. Se, että asumme tällä hetkellä samassa taloyhtiössä, täysin identtisessä vuokrakodissa, helpottaa suunnittelua hirveästi: tässä vuoden varrella on tullut huomanneeksi, mikä toimii ja mikä ei.

Sain myös lisää parkettimalleja Parlalta ja Timberwiselta. Tällä hetkellä tuntuu, että kallistun jälkimmäisen puoleen, tykkään ihan valtavan paljon Antique-värisestä tammesta. Tavoite on, että saan tilattua lattiatkin vielä tällä viikolla, kunhan saan “oikeat” työt purkkiin. Lähetimme eilen Laine-lehtemme kahdeksannen (!) numeron painoon, ja tässä pitää vielä pari päivää puskea, ennen kuin voi ottaa muutaman rauhaisammin. Sitten alan pohtia myös pikkuvessan ja kylpyhuoneen materiaaleja ja makuuhuoneen vaatekaappia. Ajattelin tukeutua siinä(kin) Ikea + A.S.Helsingö -komboon.

Sanokaahan, millaisia kokemuksia teillä on Kvikistä ja A.S.Helsingö + Ikea -kokonaisuuksista. Kiinnostaa kovin.

 
Kaoliinia, kalkkimaalia ja vähän tapettiakin
 
tikkurila2.jpg

Yhdeltä K-rauta-visiitiltä taskuun tarttui muutama Tikkurilan värilastu. Kuten viime kerralla kerroin, en ole tehnyt päätöksiä vielä mistään ja veikkaan, että seinillemme päätyy paitsi maalia myös tapettia. Ostin nimittäin tätä nykyistä vuokrakotiamme varten kaksi rullaa Morris & Co:n Willow Boughs -tapettia, joka on eittämättä ja heittämällä yksi ikisuosikeistani.

Keittiöön ja eteiseen taidan telata Tikkurilan himmeää Lujaa, olohuoneseen ehkä jotakin muuta – kuten Kalklitirin kalkkimaalia. En ole ehtinyt laskea budjettiamme yhtään, mutta jos kalkkimaali käy liian kalliiksi, sudin sitä vain yhdelle taikka kahdelle seinälle. Ja jotenkin kiinnostaisi panelointikin, ainakin ruokailutilaan.

Minä olen tarkka väreistäni, niistä luonnollisista, joita olen kuullut kutsuttavan likaisiksi Jonna-väreiksi ja herra ties miksi. Minun monenkirjava ja monenkirjavasti diagnosoitu mieleni on muutenkin väsyttävän vauhdikas ja kaikkialle poukkoileva, enkä varsinaisesti tarvitse piristystä kotiini, vaatekaappiini enkä oikein minnekään. Minä haluan vaalean kodin, vähän kuin tyhjän kankaan, jota voin värittää viherkasvein, viltein ja sohvatyynyin. Meidän vilttimme ovat muuten aina aivan karmeassa kunnossa, kiitos kissan ja koirien, jotka kaivavat niihin pesiään päivästä toiseen. (Tai puolison, joka osaa pestä Klaus Haapaniemi -vilttini alta metriseksi vauvanpeitoksi.) Mutta olisin sata kertaa onnettomampi, jos en saisi sohvalla maatessani rintani päälle ainakin yhtä koiraa ja – jos oikein hyvä säkä käy – omissa oloissaan viihtyvää kissaa. Viis siitä, että viltit ja matot ja sohvanpäälliset menevät säännöllisin väliajoin pesuun ja pahimmissa tapauksissa roskiin.

Mutta jos nyt niistä värilastuista. Valkkasin kylmiä ja lämpimiä vaaleita, harmaita ja maitokahvisia. Kaoliini on tällä hetkellä vahvoilla. Ja niistä kalkkimaaleista, niistä olen ajatellut ainakin Kalklitirin Lino ja Concrete Primo -miksiä.

Kuvassa näkyvät paperrullat ovat aarteita. Perikunta oli jättänyt ne meille, ne ovat alkuperäisin piirroksia. Taidan panna kehyksiin ja jollekin tulevalle, maalatulle seinällemme.

 
KotiJonna HietalaComment
Parketinpalasia
 
eben2.jpg

Päässäni on toki ajatuksia seinistä ja keittiökaapeista, mutta ei vielä valmiita – ei ennen kuin olemme tehneet päätöksemme alakerran lattiasta. Yläkerran alkuperäiset lautalattiat vuosimallia 1957 hiotaan, lipeöidään ja lakataan, mutta parkettia ja muovimattoa yhdistelevä alakerta saa uuden, yhtenäisen ilmeen ainakin olohuoneen ja keittiön osalta. Eteiseen saatan valkata jonkin kurankestävämmän pinnan – tai sitten en.

Alakerran ykkösparkettivaihtoehtona pidin Timberwisen Pallasta, mutta kun taannoin tilailin muutamia mallipaloja, jotakin tapahtui, enkä valkannutkaan sitä. Syytän seuraavia seikkoja: 1) puhelimen pientä ja pimeää näyttö, 2) unetonta yötä ja 3) toista viinilasillista. Kun näytteet kolahtivat postilaatikkoomme, nauratti. Olin tilannut neljä palasta, joista kolme katosi alta aikayksikön ‘ei missään nimessä’ -kategoriaan. Neljäs, tummahko tammieben, on kelpo vaihtoehto, vaikka haluankin vielä nähdä Pallaksen ja muutaman muun. Aloin myös miettiä, pitäisikö tammen sijasta valkata lehtikuusi… Voisin vaikka lyödä vetia, että minut tavoittaa pikapuoliin Helsingistä, Timberwisen showroomilta, jos ja kun vaihtoehtojen katsastaminen netin ja tamperelaisrautakauppojen avulla tuntuu toivottomalta…

Meidän lattiavalintaamme määrittää elämäntilanne: kaksi sottapyttylasta, kaksi sottapyttykoiraa ja aivan liian täysi allakka. En tahdo liian tummaa, koska karvat ja kura, joskus pissa (tuo pentukuukausien suola) ja oksennus, enkä liioin liian vaaleaa, koska karvat ja kura ja kaikki muu sama. Haaveilen hieman harmahtavan ruskeasta, armollisen syisestä, luonnollisesta lattiasta. Eben voi olla liian ruskea, mutta ei välttämättä. Ihan vaalea parketti ei pane puhkumaan innosta (vaikka kyllä, haluan vaalean lautalattia yläkertaan), mutta jokin vastarannankiiski minussa kannustaa tekemään toisin. Tai toisin ja toisin, Timberwisen sivuilla kerrotaan, että eben on yhä yksi heidän suosituimmista väreistään… Sisustuslehtisektorilla tummia lattioita on näkynyt viime vuosina harvakseltaan.

Ajattelin käydä pääsiäisen peräsyä rautakaupoissa ja tilata mallin myös Parlalta. Tammi Chalet Desert on kaunis, siinäkin voisi olla ainesta. Onko teillä muita parkettikokemuksia? Ja hei, entäs se pieni eteinen tahi tuulikaappi, onko se parketti siellä tuhoon tuomittu aatos?

P.S. Musta tuntuu koodataan pikapuoliin kuntoon, mutta sitä ennen – mikäli tahdot jättää kommentin – klikkaa ensiksi postaukseni otsaketta, jotta kommentointimahdollisuus avautuu. Ilahtuisin tervehdyksistä kovasti. Niitä tulikin tavan takaa niin Instaa, josta minut tavoittaa nimellä @jonnahoo.